Elokuinen sunnuntai alakas sitten olla ns. pulukassa ja uusi viikko sarastaa uusine haasteineen. Täytyy kyllä myöntää, että kirkko ja lapset on sellainen (joskin ihana) yhdistelmä, että se saa tunteet ja pohdinnat aika heleposti liikenteeseen niin kuin mulle tänään kävi.
Pohdiskelun aiheena on ollut lähinnä se, että joka paikassa puhutaan nyt, että avoimuus lapsettomuuden suhteen lisääntyy koko ajan ja asiasta puhutaan yhä enemmän.
Hyvä niin, en mie sillä, mutta aika monesti oon miettiny sitä oikeaa tapaa kertoa. Itsellehän tämä on jo niin tuttu juttu eikä siitä puhuminen sinällään ole enää kovin vaikeaa. Ei vaan aina ymmärrä ottaa huomioon, että jotakin voi hämmentää tällainen aihe ihan kunnolla. Kun jysäyttää jotakin tämmöistä, voi pahimmassa tapauksessa hyvin helepostikin saada keskustelukumppani-raukan ihan hämilleen. Täytyy tietenkin valita kenelle puhuu ja luottaa siihen toiseen.
Tämän päivän kiitosaiheet löytyvät siitä, että on olemassa vahvoja ihmisiä, jotka auttavat pysymään pystyssä eivätkä vähästä hätkähdä :)!
Voikaa hyvin!
Minusta avoimmuus on paikallaan aina ja kaikkialla. Ystäväni totesi, että minun elämäni on niin helppoa, kun osaan puhua niin avoimesti ja häpeilemättä kaikesta, mutta kyllä se on ollut ihan tietoinen valinta, että läväyttää ihmisten naamalle vaikeatkin aiheet. Turhaa puhetta on maailmassa niin hirveän paljon, samoin kuin ihmisiä, jotka vuodesta toiseen kantavat yksin taakkaansa, koska eivät tohdi sitä muiden niskaan kaataa. Minusta tästä olisi päästävä eroon ja ihmisten tulisi jakaa tuskaansa siinä määrin missä ilojansakin.
VastaaPoistaOlet kyllä Kaisa niiin oikeassa.
VastaaPoista