Haaste

Positiivareiden sivuilta/ajatusten aamiaisesta bongasin tällaisen ihanan elämänmittaisen haasteen.    OLE ROHKEASTI SINÄ Minä uskallan olla se ihminen, joka olen: keskeneräinen, mutta kuitenkin onnellinen, oudon edessä epävarma ja kuitenkin tiedonhaluinen, joskus ratkaisujen edessä pelokas, hämmentynyt ajatusten paljouden keskellä, ja kuitenkin myös pienistä yksityiskohdista haltioitunut. Vielä paljon muutakin minä olen, jotain, mitä ei aina osaa kuvailla. Minä uskallan katsoa itseäni, rakastaa itseäni sellaisena kuin olen. Ja antaa myös muiden nähdä minut tällaisena, rakastetaan minua sitten tai ei. -Ulrich Schaffer Tällä mennään eteenpäin tätä aktiivista ja vähän jännittävääkin viikkoa, jolloin uusi työni alkaa.  Kaikki lääkärin mukaan kunnossa ja ok, mutta olen pitkän pohdinnan jälkeen päättänyt siirtää hoitoa vähän syksymmäksi vielä. Ensin pitää katsoa miten paljon voimia uusi työni vie ja pudottaa painoa.  Hyvillä mielin silti,  Tinulinen

Niin kuin meri

Viidensadan katselukerran rajapyykki ylitetty, siistiä :)!
Nöyränä kiittäen kerron teille salaisesta tavastani.
Joskus apua tarvitessani tai jotain ongelmaa pohdiskellessani saatan ottaa runokirjan ja selailla sitä silmät kiinni. Jossain kohti sitten stop ja siinä se on, teksti juuri siihen hetkeen.

Tällä metodilla tänään:

Niin kuin meri


Niin kuin meri on ihmisen elämä - 
Tyynet ja myrskyt siinä vaihtelevat 
ja vaahtopäiden vaimentuessa 
kimaltelee aurinko
kirkkaampana kuin koskaan.


Uljaasti ja täysin purjein
on elämän merelle
uskallettava mennä - 
sillä kootuin purjein
satamassa lepäävä laiva
on vain surullinen sivustakatsoja
elämän suuressa seikkailussa.


-Raili Malmberg-

Antakoon tämä rohkeutta teidänkin päiväänne mitä ikinä mietittekään!
Tinulinen

Lukemisurakan ja kilojenkaristamisprojektin päivitystä

Tässä kohtaa viikkoa lienee paikallaan vähän päivittää tuota mainitsemaani luku-urakkaa.
Myös aloittamani operaatio kilojen karistus ennen hoitoa on alkanut... nooo, niin ja näin. Viikonloppuna  sorruin herkuttelemaan karkeilla, siiderillä ja jätskiannoksella, mutta onneksi nyt alkuviikolla hedelmät olivat K-kaupoissa kuin tilauksesta eurolla kilo. Tänään tein makoisaa ja terveellistä kanapataa, mutta muuten täytin vatsani viinirypäleillä, ananaskirsikoilla, luumuilla ja nektariineilla.
Minulla on hyvin vahvasti sellainen tunne, että tämä yritys tulee onnistumaan sitä paremmin/varmemmin mitä enemmän saan tuota painoa pudotettua.
Tsemppareita tässäkin projektissa riittää. Olemme ystäväpariskunnan kanssa varanneet matkan Tallinnaan joulukuun alussa. Tämän rouvan kanssa otimme tuossa taannoin lähtöpainon ja menimme sopimaan myös lähtöpäiväksi punnituksen. Sopimuksemme on, että ellei viisi kiloa ole hävinnyt, emme saa maistella matkalla yhden yhtä alkoholijuomaa: ei sitä perinteistä tervetuliaiskuoharia eikä viiniä ruoan kanssa.
Tilanne voi tietenkin muuttua myös muista syistä, mutta siinä tapauksessa vichy- ja mehulinjalla oleminen on toki vain ja ainoastaan toivottavaa :)
Toinen ystäväni lupautui minulle oikein personal traineriksikin. Ihanaa, että lenkeillä riittää juttuseuraa. Koira on kyllä ihan kivaa ulkoiluseuraa, mutta varsin harvasanainen.
Aika hauska ajatus itse asiassa, että tässä on tavallaan monta projektia yhden sisällä: itse hoito, siihen liittyvän kirjallisuuden lukeminen sekä tuo laihduttaminen.
Sitten niihin kirjoihin, sillä myös sillä rintamalla on tapahtunut. Heidi Tujusen Kyllä minä sinua rakastan meni ahmien yhdellä istumalla. Myös äitini luki tuon kirjan, ja kiistelimmekin leikillämme siitä, kummalla niitä nenäliinoja oikein kuluikaan enemmän. Varmuuteen asiasta emme päässeet :)
Heidin esikoinen vaatii hieman sulattelua, mutta herätti hyvin paljon ajatuksia. Jo tässä vaiheessa kuitenkin iso kiitos mahtavasta lukukokemuksesta!
Anna Pihlajamäen Adoptiomatka on tällä hetkellä työn alla. Voin sanoa jo nyt, että eipä taida pettää odotuksia tuokaan teos.
Tänään kirjastoreissulta lähtivät mukaan vielä Kerttu Lähteenmäen kokoama Lapsettomuus - 30 tositarinaa sekä Pirre Saarion Haikara lentää ohi.
Näillä siis mennään. Voikaa hyvin!

Voittamaton vertaistuki

Vertaistuki on varmasti ihan missä tahansa jutussa avainsana kun puhutaan jaksamisesta.
Vertaistukea on erilaista. Välillä ollaan isommassa porukassa, välillä ihan kahden kesken. Joskus on rankkaakin puhua vaikeista asioista, mutta mikään ei voita sitä tunnetta kun pääsee juttelemaan ihmiselle, jolle ei tarvitse selitellä mitään ja joka ymmärtää jo suurin piirtein puolesta sanasta, miltä sinusta tuntuu. Aivan yhtä ihana tunne on se kun voi ymmärtää ja olla tukena toiselle.
Minulla on ollut onni tutustua muutamaan ihmiseen, joiden ikä ja lapsettomuushoitorumba vastaavat lähes täsmälleen omiani. Tilannetta päivitetään puolin ja toisin harva se viikko.
Joskus vertaistukea parhaimmillaan on puhelu, kahvittelu tai shoppailureissu, joskus taas maailmanparannusilta hyvinkin syvällisine keskusteluineen.
Mennyt viikonloppu lukeutui jälkimmäisiin, joskin myös hauskaa muistimme pitää. Pientä hulluttelua ja huumoria pitää toki aina olla menossa mukana ;)! Päätöksiä noista työkuvioista tuli kuitenkin samalla tehtyä, toivottavasti viisaita sellaisia.
Viikonlopun saldona mukaan lähti mukavimmat kengät ja söpöin myssy ikinä, mutta niiden lisäksi roppakaupalla uutta energiaa ja muistutus/kiitollisuus siitä, että minun ei tarvitse olla yksin näiden asioiden kanssa.
Tämän innoittamana kypsyi myös päätös osallistua Simpukka-yhdistyksen paikalliseen tukiryhmään jos vain aikataulu sen sallii. Nyt olisi kenties sellainen aika, että mieli olisi vastaanottavainen heidän järjestämilleen asiantuntijaluennoille ja muille sellaisille tilaisuuksille.
Uusin voimin uutta viikkoa kohti!
Voikaa hyvin!

Hankala yhtälö

Nyt näyttää siltä, että syksyn tullen olen aloittamassa työelämää tavalla tai toisella.
Elämä heittelee ihan kiitettävästi, sillä nyt olisi kolmekin mahdollista työpaikkaa tarjolla. Ei muuten useinkaan tapahdu niin, että kotiin soitetaan ja tarjotaan työtä, vieläpä varsin mukavilla eduilla. Mutta pohdituttaa: hassua, että muutama puhelinsoitto saa aikaan tällaisen ajatusten sekamelskan.
Mikä sitten mietityttää?
Kohtalaisen hyvistä eduista huolimatta kyseessä on varsin haasteellinen työ, joka vaatii ns. täydellistä läsnäoloa tässä hetkessä ja vaihtelevissa tilanteissa. Kun siihen lisätään hoitojen ja lääkityksen aiheuttama kiukutus, ajatusten harhailu ja tarve saada olla yksin, on väsymys aivan takuuvarma seuralainen. Työelämän ja hoitojen yhteensovittamisesta on puhuttu monessakin yhteydessä eikä se ole mikään helppo juttu. Myös käytännön järjestelyt vaativat paljon, koska lääkärikäyntejä voi tulla ja tuleekin lyhyellä varoitusajalla. Asumme sen verran syrjässä, että lähimpään sairaalaan, jossa nämä asiat voidaan hoitaa, on 100 km. Kyse on siis useinkin koko päivän poissaolosta, ei pikaisesta piipahduksesta terveyskeskuksessa.
Tähän kun lisätään vielä minulle ominainen tunnollisuus ja taipumus tehdä kaikki aina mahdollisimman hyvin, olla ns. mahdollisimman helppo, on hankala yhtälö valmis.
Aiemmin esillä ollut avoimuusko avuksi? Työnantajan kanssa asiassa ei mitään, heillähän on vaitiolovelvollisuus, mutta kuormittaahan tällainen (esim. nopean aikataulun poissaolot) toki myös työkavereita.
Ihana olisi kuitenkin saada tuntea kuuluvansa johonkin, olla vahvasti osa jotakin yhteisöä. Luonnollinen tarve tietenkin, erityisesti tässä tilanteessa. Antaisi tavallaan turvallisuuden tunnetta. 
Ensimmäinen etappi on tietysti se, milloin saapuu aika sinne tarkastukseen.
Sitä odotellessa!
Voikaa hyvin!

Naapurimaan uutisten inspiroimana

Blogini ei ole ollut olemassa vielä viikkoakaan, mutta ahkeria seuraajia on kertynyt jo yli 200 katselukerran verran. Kiitos ja halaus teille kaikille!
Tarve purkaa ajatuksia ja mietteitä on todellakin suuri.
On ihan pakko lainata erästä seuraamaani kirjoittajaa:

"Lapsettomuus on aivan liian raskas taakka yksin kannettavaksi. Ystävät ja mies osasivat toki kantaa osansa murheesta, mutta jokaista lapsettomuuden ja epäonnistumisten tunnetta hekään eivät täysin ymmärtäneet. Enkä kaikkea heille kertonutkaan. Lapsettoman naisen katkeruus, kateus ja epätoivo voivat olla pahimmillaan niin raadollisia, että hävettää."

Nuo mustimmat hetket ovat kyllä minullakin muistissa, kenties vielä edessäkin, mutta kerta kerralta ajatus hoidon aloittamisesta on helpompi ja helpompi. Sitä jotenkin tietää jo, mitä on tulossa. Toivo ja epätoivo tietysti vaihtelevat ja tunteet jylläävät mahan samalla paisuessa hirviölääkkeiden (mieheni käyttämä nimitys, hih) aiheuttamasta turvotuksesta.
Myös katkeruus ja kateus ovat toki välillä olleet minunkin vierainani. Olkoon jokainen mitä mieltä tahansa, mutta minusta nämä tunteet ovat ihan oikeutettuja kunhan eivät mene yli.
Tilanne, jolle kukaan ei mahda mitään, ei kuitenkaan katkeruudella tai kateudella miksikään muutu eikä toisten onni suinkaan ole meiltä pois.
Näine mietteineni olen aidosti iloinen Ruotsin kuninkaallisesta raskausuutisesta.
Hyvää vointia, Vickan!

Makustelupaloja

Ihan pakko vielä laitella pieniä maistipaloja tuosta mainitsemastani runokirjasta, joka siis on Tuuli Oinosen toimittama Helmiä simpukoista - kun lapsettomuus koskettaa:

Tunnen sen käsilläni,

sen tuoksu virtaa nenäni kautta täyttäen koko kehoni,

puuduttaen sen autuuden tunteeseen.

Tunnen sen pehmoisuuden, viattomuuden, puhtauden,

jota en soisi kenenkään rikkovan, tahraavan.

Haluaisin suojella sitä koko kehollani,

tältä maailman pahuudelta,

kietoen käteni sen ympärille,

mutta minulla on vain tyhjä syli

ja mieletön kaipuu, joka polttaa sieluni tuhkaksi.

 Viivi


Odotamme sitä päivää
...
Me niin odotamme päivää,
kun tulet luoksemme,
rukouksen lapsi, hellään syliimme.
Me niin kaipaamme aikaa, kun meille hymyilet.
...

(Ote) Gerrit aan´t Goor, suom. Pia Perkiö

Ihania ihania. Tällaisia lukiessa tulee helposti mieleen, että se yksi ja ainoa asia täyttää kaikki ajatukset ja mielen, mutta eihän se toki niin ole eikä saakaan olla. Elämässä on onneksi paljon muutakin. Mutta täällä näitä mietteitä, muualla muita :)!

Lukemisia

Sommaren är kort.
Kesä ja hömppäpömppäromaanit alkavat olla tältä vuodelta taaksejäänyttä elämää: syksyksi se väistämättä on kääntymässä.
Se taas tarkoittaa sitä, että lukemistooni alkaa tulla entistä enemmän kaikkea vakavampaakin luettavaa. Lapsettomien yhdistyksen Simpukka-lehtiä on ahmittu jo kannesta kanteen isot pinot.
Myös kirjarintamalla pari uutta tuttavuutta on tulossa ohjelmistoon jahka edellisen lainaajan laina-aika on umpeutunut. Varauksessa on toimittaja Anna Pihlajamäen Adoptiomatka, jonka toivon herättävän ajatuksia myös siitä vaihtoehdosta. Prosessi on pitkä, ja meille tuo hoito on ensisijainen vaihtoehto ainakin tässä vaiheessa. En vain voi sille mitään, että tuntuu niin tärkeältä saada itse kokea raskaana oleminen, kantaa ja synnyttää lapsi itse.
Mutta tiedä vaikka ajatukset jossain vaiheessa muuttuisivat, varsinkin jos hoidot jatkuvat tuloksettomina. Ei adoptio suinkaan huono vaihtoehto ole.
Toinen ihanuus, jonka toivon pian saavani käsittelyyn on Heidi Tujusen uusi Kyllä minä sinua rakastan.
Runorintamalla tapahtui myös, sillä ihana ystäväni lainasi minulle Tuuli Oinosen toimittaman teoksen Helmiä simpukoista - kun lapsettomuus koskettaa.
Kyyneleitä en lupaa säästellä kun lähden hakemaan näistä uutta näkökulmaa! Raporttia sen sijaan lupaan luku-urakan edetessä.
Voikaa hyvin!

Tinulinen, joka tänään reväytti ja esiintyi julkisesti saparot päässä, hihi :)

Sunnuntaipohdintoja

Elokuinen sunnuntai alakas sitten olla ns. pulukassa ja uusi viikko sarastaa uusine haasteineen. Täytyy kyllä myöntää, että kirkko ja lapset on sellainen (joskin ihana) yhdistelmä, että se saa tunteet ja pohdinnat aika heleposti liikenteeseen niin kuin mulle tänään kävi.
Pohdiskelun aiheena on ollut lähinnä se, että joka paikassa puhutaan nyt, että avoimuus lapsettomuuden suhteen lisääntyy koko ajan ja asiasta puhutaan yhä enemmän.
Hyvä niin, en mie sillä, mutta aika monesti oon miettiny sitä oikeaa tapaa kertoa. Itsellehän tämä on jo niin tuttu juttu eikä siitä puhuminen sinällään ole enää kovin vaikeaa. Ei vaan aina ymmärrä ottaa huomioon, että jotakin voi hämmentää tällainen aihe ihan kunnolla. Kun jysäyttää jotakin tämmöistä, voi pahimmassa tapauksessa hyvin helepostikin saada keskustelukumppani-raukan ihan hämilleen. Täytyy tietenkin valita kenelle puhuu ja luottaa siihen toiseen.
Tämän päivän kiitosaiheet löytyvät siitä, että on olemassa vahvoja ihmisiä, jotka auttavat pysymään pystyssä eivätkä vähästä hätkähdä :)!
Voikaa hyvin!

Maskotti

Tänään esittelen makuuhuoneemme lampussa roikkuvan ulkomaanelävän, joka sopii aika hyvin teemaan. Tällainen haikara siis lenteli meille Strasbourgista maskotiksi :)

Päivän pohdintoihin kuuluu terveemmän elämän aloittaminen. Tuota painoakin kun on kertynyt hiukkasen liikaa, ja pitäisi saada vaa´an lukemia hiukkasen oikeaan suuntaan ennen hoidon aloittamista.

Ajankohtapohdintaa ja viivytystä

Alkuiltaa mennään, ja puhelu klinikalle aiheutti lisää mietteitä tähän pieneen päähän. Siitä vähän myöhemmin, koska haluan valottaa ensin hieman taustaa.
Meidän hoidoissa päädyttiin heti alussa luovutettuihin munasoluihin, koska niitä omia ei ole. Halusimme lahjoittajan olevan anonyymi, jotenkin se tuntui niin paljon helpommalta sillä tavalla.
Meillähän kävikin niin loistavasti, että ensimmäisessä hoidossa saimme 11 munasolua, joista 7 hedelmöittyi. Pakkasessa on tällä hetkellä 4 alkiota. En osaa edes sanoa, miten suurta kiitollisuutta tunnen tätä tuntematonta naista kohtaan.
Hoitajan kanssa puhuttiin tänään, että hoitoa voitaisiin lähteä taas syyskuun kierrosta yrittämään. Mulla on kuitenkin ollut sellaista omituista pientä vuotelua vähän miten sattuu nyt edellisten hoitojen jäljiltä, joten ekana pitää käydä tarkistuksessa, että kaikki on hyvin.
Tällaista ikuista odotteluahan tämä tuntuu olevan, piinaa minunlaiselleni äärimmäisen kärsimättömälle ihmiselle...
Mutta nyt teelle ja lattian jynssäykseen :)!

Tästä se lähtee...

...nimittäin niin soitto klinikalle kuin blogin kirjoittelukin. Kerron enemmän puhelun jälkeen :)!