Tänään, ehkä myös monena muuna päivänä, tarvitsen näitä sanoja

Minä uskallan olla se ihminen,

joka olen:

keskeneräinen, mutta kuitenkin onnellinen,

uuden edessä epävarma ja kuitenkin tiedonhaluinen,

joskus ratkaisujen edessä pelokas,

hämmentynyt ajatusten paljouden keskellä,

ja kuitenkin myös pienistä ykstyiskohdista haltioitunut.

Epäilevä ja empivä,

sitten taas rohkea ja vakaa,

sanoihin mieltynyt,

sitten taas vaiteliaana syrjään vetäytynyt.

Joskus rikki revitty ja täynnä ristiriitaisuutta,

mutta myös yksipuolinen ja naiivi.

Vielä paljon muutakin minä olen,

jotain, mitä en aina osaa kuvailla.

Minä uskallan 

katsoa itseäni,

rakastaa itseäni

sellaisena kuin olen

ja antaa muiden nähdä minut

tällaisena

rakastetaan minua sitten 

tai ei.

Päivän ajatus

Nauramalla riskeeraat,

   että sinut leimataan hölmöksi.

                                          Itkemällä riskeeraat,
                                               että sinut leimataan nössöksi.

                                          Rakastamalla riskeeraat,
                                               että et saa vastarakkautta.

                                          Toivomalla riskeeraat,
                                                 että joudut epätoivoon.

                                          Yrittämällä riskeeraat,
                                                 että epäonnistut.

                                          Mutta jos et koskaan riskeeraa mitään,
                                                 riskeeraat aivan kaiken.

Tässäpä lumipyryä ikkunasta katsellen lähettelen positiivareiden ihanilta sivuilta ajateltavaa tälle päivälle!

Voikaa  hyvin!

Tinulinen

ps. Olemme päättäneet. Huhtikuussa nähdään, kannattaako riskinotto tällä kertaa :)

Ei mitään kerrottavaa - tai sitten paljonkin!

Helou!

Nyt koitti se hetki, että tää ryhtyy purkamaan tänne kerääntyneiden kuulumisten kasaa, joka on vain kasvanut kuukausi toisensa jälkeen. Oon monellekin sanonut, että en ota tästä bloggailusta mitään paineita eli kirjoittelen silloin kun sattuu huvittamaan. Niin se on!
Kiitos vain ahkerasta vierailusta, kohta saapi taas arvontojaki järkkäillä :)!

Ihan ekana tähän muutama tunnelmapala syyslomalta, jonka vietin pohjoisessa rakkaan serkkuni luona. Tällaiset hillakatulamput ja ihana ihana näyteikkuna ihastuttivat Ranualla. 















Syksy oli työn puolesta tosi rankka, ja loma tuli tarpeeseen. Joulua kohti mennessä energia onneksi hieman lisääntyi ja töiden lisäksi jaksaa vähän jo jotain muutakin puuhailla.
Tässä kuvia muutamista luomuksistani. Nyt pitäisi keksiä saamieni siililapasten lahjoittajalle jotain yhtä metkaa vastalahjaksi. Ideoita? Ruusuja hänellä nimittäin on omasta takaa iso kassillinen.

Pastellinsävyjä, violettia ja mustaa.










Nyt on syntynyt pipoja ja muuta sellaista. Seuraava projekti on aloittaa joogasukat. 

Tulihan se joulukuun yhdeksäskin sitten ja vauvaprojektikin siten eteni. Kävin kardiologilla, joka totesi sydämen olevan kunnossa. Ajatus hoitoon lähtemisestä ajankohtana maaliskuu taitaa kuitenkin vesittyä, sillä muutaman tasaisen kuukauden jälkeen on taas alkanut vuodella vähän miten sattuu. Puhelu lääkärille siis. Lisäksi mietityttää kovasti taannoinen korvalääkärivierailu, jonka tuloksena minulla todettiin iso reikä kummassakin tärykalvossa. Mahdollinen raskaus siirtäisi mahdollisen leikkauksen ja päinvastoin. Taas tullaan sanaan mahdollinen. Niin, mahdollinen ja mahdollinen. Taas tuo ikuinen seuralaiseni epävarmuus.
No, siihenhän on jo oppinut, ja moneen kertaan on tullut todettua, että parasta vain katsastella mitä vastaan tulee.
Tunnustettakoon, että lukusessa on tällä hetkellä Anna Pihlajaniemen Adoptiomatka, joka kieltämättä herättää paljon ajatuksia. Symppaan kovasti myös Antti Kaikkosta ja Satu Taiveahoa, joiden adoptioprosessi meni ihan loppusuoralla mönkään.

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1481059/taiveahon-ja-kaikkosen-adoptio-peruuntui

Adoptio ei ole ollenkaan huono vaihtoehto, mutta jostain syystä se ei ainakaan tällä hetkellä tunnu ollenkaan omalta jutulta. Olen miettinyt kovasti syytä siihen, mutta ilmeisesti se on niinkin yksinkertainen kuin voimakas halu kokea raskaana oleminen. Käytännön ongelma tulee vastaan myös siinä, että lapsettomuushoidoissa ja adoptiojonossa ei voi olla samaan aikaan. Vai onko jollakin jotain muuta tietoa?
Nämä jutut ovat aina hyvin tunnepitoisia ja herättävät ajatuksia suuntaan jos toiseenkin. Tältä kuitenkin tuntuu tällä hetkellä.

Tää on tätä ja näillä mennään! Pysykää menossa mukana!
Vielä yhden jouluisen tunnelmakuvan myötä hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Tinulinen