Alkuiltaa mennään, ja puhelu klinikalle aiheutti lisää mietteitä tähän pieneen päähän. Siitä vähän myöhemmin, koska haluan valottaa ensin hieman taustaa.
Meidän hoidoissa päädyttiin heti alussa luovutettuihin munasoluihin, koska niitä omia ei ole. Halusimme lahjoittajan olevan anonyymi, jotenkin se tuntui niin paljon helpommalta sillä tavalla.
Meillähän kävikin niin loistavasti, että ensimmäisessä hoidossa saimme 11 munasolua, joista 7 hedelmöittyi. Pakkasessa on tällä hetkellä 4 alkiota. En osaa edes sanoa, miten suurta kiitollisuutta tunnen tätä tuntematonta naista kohtaan.
Hoitajan kanssa puhuttiin tänään, että hoitoa voitaisiin lähteä taas syyskuun kierrosta yrittämään. Mulla on kuitenkin ollut sellaista omituista pientä vuotelua vähän miten sattuu nyt edellisten hoitojen jäljiltä, joten ekana pitää käydä tarkistuksessa, että kaikki on hyvin.
Tällaista ikuista odotteluahan tämä tuntuu olevan, piinaa minunlaiselleni äärimmäisen kärsimättömälle ihmiselle...
Mutta nyt teelle ja lattian jynssäykseen :)!
Tsemppiä teille! Ensimmäinen matkan sivusta seuraaja ilmoittautuu! =)
VastaaPoistaKiitos ja tervetuloa :)!
VastaaPoistaIhanaa,että laitoit blogin pystyyn!onnea ja voimia kovasti haikaramatkalle...yhessä ku jännätään niin matka on taas hitusen heleponpi jaksaa! <3
VastaaPoistaSaanko linkittää blogisi raskausblogiini?
Kiitos Malla! Toki saa linkittää, kiva vaan jos joku jaksaa miun tilityksiä lukea :)
VastaaPoistaHienoa, että jaksat kirjoittaa! Ja varmasti tekstiksi purkaminen auttaa haikaramatkan varrella! Kovasti tsemppiä teille toivotan! <3
VastaaPoistaKiitos Niina, ja tervetuloa :)!
VastaaPoista