Kierto alkaa tällä erää olla ohi, ja olokin helpottaa sitä mukaa. Tasaisempaa tuntuisi olevan, vuoto tuli tällä kertaa niin kuin pitikin. Nyt on sitten rauhallisempi mieli lähteä tästä eteenpäin. Olokin on huimasti energisempi.
Työn kanssa alkaa myös alun jälkeen tuntua tasaisemmalta, joten voinee tästä sitten esim. marraskuun kierrosta lähteä yrittämään.
Tällainen siis suunnitelma tällä hetkellä, ja nyt vain pudotellaan painoa sinne saakka.
<- Eilen ostin matkaan tällaisia, jotta syysflunssat ja muut eivät niin helposti iskisi. Tuolla töissä tartuntojen kanssa saa olla tosi varuillaan. Käsidesi ja käsienpesupaikka ovat ahkerassa käytössä. Keräsimme myös oppilaiden kanssa mustamarja-aronioita, joista kollegani teki mehua. Sitä sain minäkin pullollisen, ja olenkin ottanut vitamiiniannoksen joka aamu.
<- Tässä puolestaan tämän päivän kauppareissulta löytynyt nostalgiapläjäys. Onnistuin kuin onnistuinkin menemään karkkihyllyn ohi, hyvä minä :)!!
Jännä seurata omia ajatuskulkujaan erilaisissa tilanteissa.
Joskus ne ajatukset pakostakin hiipivät hetkeksi sinne katkeruuden puolelle. Viimeksi tämä tapahtui vanhempainillassa kun tajusin, kuinka isoa perhettä joissakin kulttuureissa pidetään niin suuressa arvossa. Yhdellä pariskunnalla saattaa olla peräti 13 lasta, useimmilla heitä on keskimäärin 10.
En minä koskaan ole mistään suurperheestä haaveillut, ja ajattelen edelleenkin, ettei toisten onni ole meiltä pois. Tajuan toki myös sen, että olosuhteet esim. ehkäisyn saralla ovat esim. Somaliassa olleet aivan eri luokkaa kuin meillä täällä Suomessa.
Tekee silti mieleni täällä vähän narista, että meillä kun ei ole sitä yhtäkään...
Tämä kulttuuriero tuo mukanaan myös melkoisen mielenkiintoisia tilanteita. Puhuimme ja opettelimme yhtenä päivänä numeroita ja iän sanomista. Minun iästäni puhuttaessa oppilaat (ja vanhemmat) olettivat automaattisesti, että olen äiti. Siinäpä sitten pala kurkussa selittelemään, että en vielä ajatellen samalla mielessäni, että kunpa olisinkin.
Kaikesta huolimatta tällainen työ on kyllä avartava ja mielenkiintoinen kokemus.
Ensi viikolla tapahtuu kaikkea jännää ja kivaa, mutta sitä ennen toivotan hyvien elokuvien täyttämää tai muuten rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Voikaa hyvin ja osallistukaa ahkerasti arvontaan :)!
Tinulinen
Voimia töihin ja painonhallintaan! Tuo on ihan totta, että usein kysytään - nimenomaa iän yhteyvessä - lapsista. Ja joskus ei riitä, että vastaaja kertoo, ettei ole lapsia, vaa pittää vielä perustella, miksi niitä lapsia ei ole. Ikään kuin ihmisessä olis jokii vika, ettei lapsia halua tai ei jostakii syystä ole saanu lapsia. Sama pätee avioliittoon: "Ai ette ole VIELÄ naimisissa??? Milloinkas aiotte mennä? Ai et VIELÄ ole löytäny miestä/naista?" Ihmisille on jotenkii tärkeetä, että kaikki mänis samoja polkuja. Vanhanajan käsitykset on sitkeessä.
VastaaPoistaKyllä, aivankin näin!
VastaaPoistaMutta onneksi lapsettomuus ei sentään (varsinkaan meillä täällä) ole enää niin suuri tabu kuin se joskus on ollut.